Eva Wahlström löysi tasapainon elämäänsä

Eva Wahlström on Suomen menestynein naisnyrkkeilijä ja 20 vuotta nyrkkeillyt nainen on myös lajinsa pioneeri. Urallaan Wahlström on voittanut sekä Euroopan mestaruuden että maailmanmestaruuden, sekä kahminut lisäksi lukuisia amatöörinyrkkeilyn voittoja. Hänellä on kymmenen Suomen mestaruutta, neljä Pohjoismaiden mestaruutta ja kaksi EM-hopeaa.

Wahlström kasvoi ruotsinkielisessä perheessä Loviisassa ja vaikka lapsuus oli onnellinen, on hän kokenut pienestä pitäen toisinaan myös voimakasta ahdistusta. Wahlström kertoo olleensa aina todella herkkä muiden tuntemuksille ja murehtineensa jo lapsensa paljon aikuisten asioita. Ahdistukseen auttoi ainoastaan urheilu. Wahlström innostui nyrkkeilystä 15-vuotiaana ensimmäisen poikaystävänsä kautta. Kun Wahlström suuntasi ensimmäistä kertaa nyrkkeilysalilla, oli siellä hänen lisäkseen ainoastaan yksi nainen. Ensimmäisessä otteluharjoituksessa Wahlströmiin osunut isku sattui, mutta hän ei luovuttanut. Treenaamisesta tuli pian jokapäiväinen tapa. Wahlström kuvailee hullaantuneensa nyrkkeilyyn ja jatkoi harrastusta sinnikkäästi, vaikka oli siinä aluksi todella huono.

Treenaamista miesten maailmassa

Sinnikkyyttä tarvittiinkin, sillä muita naisia ei harjoituksissa näkynyt ja Wahlströmin täytyi treenata kuin mies ja kovempaakin todistaakseen kuuluvansa joukkoon. Hän onnistui puhumaan itsensä miesten maajoukkueleirille ja löysi sitä kautta valmentajan, joka osasi auttaa häntä eteenpäin. Treenaaminen valmentajan kanssa oli erittäin kurinalaista, sillä treenit oli aikataulutettu minuutilleen ja syömiset laskettiin kalorintarkasti. Wahlström sanoo rakastaneensa ja tunsi vartaloaan kouliessaan olevansa kuolematon. Hän vertasi itseään samalla salilla harjoitteleviin poikiin, mutta ei pärjännyt heille. Tällöin hän päätti vain harjoitella lisää. Wahlström toteaa, että näin hänestä tuli taitavampi ja kovempi nyrkkeilijä kuin kenestäkään.

Vähitellen Wahlström onnistui saamaan sponsoreita ja näin palkkaa nyrkkeilystä. Tämä loi kuitenkin lisää paineita, sillä hänen oli suoritettava vähintään kahdeksan tunnin päiviä tunteakseen ansainneensa rahat. Tämä johti siihen, että Wahlström alkoi kokea kaiken vapaa-ajan olevan nyrkkeilijänä kehittymisen tiellä. Hän koki suurta vastuuta roolistaan uranuurtajana ja halusi olla esimerkkinä muille naisille ja naisnyrkkeilijöille. Tärkein tavoite oli menestyminen, vaikka menestys itsessään alkaa tuntua turhalta, jos matkasta ei nauti.

Vastoinkäymiset pakottivat etsimään uuden tavan treenata

Wahlströmin isä kuoli vuonna 2004. Heidän suhteensa oli ollut läheinen ja Wahlström pakeni isän kuoleman aiheuttamaa surua sillä itselleen tutuimmalla tavalla, hukuttaen ikävänsä nyrkkeilyyn. Hän pyrki tietoisesti olemaan entistä kovempi. Herkkyys katosi ja tilalle tuli kylmyys. Hän halusi mieluummin selviytyä yksin kuin tulla satutetuksi. Ylenpalttinen treenaaminen johti menestyksen lisäksi kuitenkin koviin jalka- ja selkäkipuihin, joiden takia Wahlström joutui luopumaan ensin juoksemisesta, sitten kävelemisestä ja lopulta hän ei kyennyt edes seisomaan tai istumaan ilman kipua. Lääkärit olivat ymmällään, sillä kivulle ei tuntunut löytyvän selitystä. Lopulta syyksi diagnosoitiin Intian matkalla tarttuneen salmonellan jälkitauti ja yksinkertaisesti ylirasitus. Wahlströmin oli pakko lopettaa nyrkkeily. Koska nyrkkeily, kovuus ja vahvuus oli vuosia ollut se perusta, jolle Wahlström rakensi itsetuntonsa, tuntui muutos sietämättömältä. Masennus alkoi vallata alaa, mutta samalla Wahlström joutui miettimään, mistä muista asioista nauttii kuin nyrkkeilystä.

Lapsuudessaan Wahlström oli nauttinut askartelusta ja ollut taiteellisesti lahjakas. Moniksi vuosiksi unohtuneet kiinnostuksenkohteet tulivat nyt mieleen ja keväällä 2008 Wahlström päätti hakea Aalto-yliopistoon opiskelemaan huonekalu- ja tilasuunnittelua. Muitakin muutoksia tapahtui, sillä vuonna 2009 Wahlström synnytti poikansa Leonin. Hän löysi uuden valmentajan, joka korosti nyrkkeilyssä turvallisuutta. Muutosten avulla Wahlström ei enää kokenut tarvetta olla teennäisen vahva, vaan uskalsi näyttää myös herkkyytensä. Vuonna 2010 hän palasi nyrkkeilijänä ammattikehään ja voitti heti ensimmäisen ottelunsa. Vuonna 2015 Wahlström voitti ensimmäisenä suomalaisena ammattilaisnyrkkeilyn maailmanmestaruuden. Menestys ei kuitenkaan aiheuta enää paineita ja Wahlström sanoo suhtautuvansa uusien opintojen myötä positiivisesti myös nyrkkeilyn jälkeiseen elämään.