Hanna-Maria Seppälä – “Oli siistiä tehdä hieman historiaa”

Hanna-Maria Seppälä on tunnettu suomalainen uimari ja hän edusti Suomea olympialaisissa vuosina 2000, 2004, 2008, 2012 ja 2016. Tässä hän kertoo olympiakokemuksistaan ja miltä tuntui tehdä historiaa Lontoossa 2012, ensimmäisenä naisena joka kantoi suomenlippua aloitusseremoniassa.

Ensimmäiset olympiakisat Sydneyssä

Hanna-Maria Seppälä oli vain 15 -vuotias, kun hän osallistui olympialaisiin ensimmäistä kertaa Sydneyssä vuonna 2000. “Muistan avajaisissa, kun Suomen joukkue odotti vuoroaan kävellä stadionille, kaikki nämä supertähtiurheilijat olivat aivan vieressäni! Nämä olivat urheilijoita, joita olin aikaisemmin nähnyt vain televisiossa. Se oli upeaa. Muistan, että näin Ian Thorpen, Australian olympiavoittajan, ja tämä oli niin jännittävää. Koska olin niin nuori, en edes tuntenut kaikkia urheilijoita. He olivat valtavia tähtiä, mutten edes tiennyt keitä he olivat.”

Hanna-Maria kertoi myös, ettei valmentajilla tai hänellä itsellään ollut suuria odotuksia siitä, miten hän pärjäisi kisoissa. “Minulla ei ollut mitään paineita, joka tarkoitti, että pystyin vain nauttimaan kisoista. Mielestäni tämä auttoi minua suoriutumaan hyvin.” Seppälä asetti kisoissa valtakunnallisen ennätyksen, joten hän menestyi hyvin jo ensimmäisissä kisoissaan. “Jos kysyisit minulta, mitkä kaikista viidestä olympiakilpailuista, joihin osallistuin, olivat suosikkini, sanoisin varmaan Sydneyn kisat, vain koska ne olivat minun ensimmäiset ja kaikista jännittävimmät minulle. Olympiakisoihin osallistuminen niin nuorena todella motivoi minua jatkamaan harjoittelemaan kovaa ja parantamaan itseäni.”

Lontoo, 2012

Jo nuorena Hanna-Maria Seppälän unelmana oli kilpailla olympialaisissa, mutta koska hän toteutti tämän unelman jo 15-vuotiaana, hän päätti asettaa itselleen uuden tavoitteen, joten lipun kantajana oleminen oli Seppälälle luonnollinen seuraava askel, jonka hän täytti vuonna 2012 Lontoossa.

“Sain selville, että minut oli valittu lipunkantajaksi noin kaksi viikkoa ennen avajaisjuhlia. Olin treenaamassa kun Suomen olympiakomitean päätoimikunta soitti valmentajalleni ja kysyi, sopisiko hänelle, jos hänen uimarinsa olisi lipunkantaja. Seisoin hänen vieressään kun hän sai tämän puhelun ja olin hänelle että kyllä, sano kyllä! Olin niin innoissani.”

Hanna-Maria oli ehtinyt toivoa, että hänet nimettäisiin lipunkantajaksi, mutta hän tiesi myös, että muita ansioituneita urheilijoita voitaisiin harkita rooliin, joten kun hänet todella nimettiin lipunkantajaksi, hän kuvaili sen tuntuneen fantastiselta.

“Ainoa asia, mikä uinnissa on valitettavaa, on se, että se tulee yleensä heti pelien alussa, joka tarkoittaa, että uimarit eivät pääse avajaisiin. Mutta kun minut valittiin lipunkantajaksi vuoden 2012 olympialaisiin, tietenkin aioin mennä. Lipun kantaminen oli aivan uskomaton kokemus. Se on jotain sellaista, mitä harvat saavat koskaan kokea, se on etuoikeus, ja on vaikea kuvata tarkalleen, miltä se tuntui. Olin ensimmäinen nainen, joka oli koskaan kantanut Suomen lippua avajaisissa, joten tuntui hienolta tehdä hieman historiaa.”

Seppälä kertoi olevansa hyvin hermostunut ennen tätä suurta kunniaa, koska hän halusi tehdä kaiken oikein. Hän muisteli jonkun sanoneen, ettei lippua saa heiluttaa, sillä se on epäkunnioittavaa, kun taas toiset sanoivat että sitä ehdottomasti kuuluu heiluttaa, sillä se on merkki onnesta. “Minulla ei ollut aavistustakaan mitä minun tulisi tehdä, joten muistan vain menneeni virran mukana ja tehneeni mikä tuntui siinä hetkessä oikealta. Se oli myös erittäin tunteikas hetki kantaa lippua. Se on niin valtava asia ja massiivinen kunnia, jonka takia luulen että se tuntui niin emotionaaliselta.”

Viimeiset kisat Riossa vuonna 2016

Rion olympiakisat vuonna 2016 olivat Hanna-Maria Seppälän viimeiset olympiakilpailut. Seppälä kertoi Rio johtavan kesän olevan hänelle hyvin tunteikasta aikaa, sillä hän oli tekemässä päätöstä siitä, halusiko hän jatkaa uintia vai siirtyä eläkkeelle. “Kamppailin päätöksenteon kanssa, mutta kun tein päätökseni lähteä Rioon ja sitten jäädä eläkkeelle vuoden 2016 lopulla, tuntui, että paino oli nostettu harteiltani ja pystyin todella rentoutumaan. Olen hyvin ylpeä urastani. Hienoa oli myös se, että äitini oli valmentajani ja hän oli mukana kaikissa olympiakisoissani, joten hän kävi kanssani läpi niin hyvät kuin huonotkin ajat, joka oli fantastista.”