Kuuluisia suomalaisia tenniksenpelaajia

Vaikka tennis ei harrastuksena ehkä ole niitä kaikkein suosituimpia lajeja Suomessa, sitä on pelattu meillä jo 1880-luvulta lähtien. Suomen tennisliitto perustettiin vuonna 1911 ja se on ollut pääroolissa tarjotessaan ammattimaista valmennusta aina junioreista ammattilaisiin asti, joista toiset ovat päässeet hyvinkin pitkälle urallaan.Ehkä tunnetuimpia suomalaisia tenniksenpelaajia on Jarkko Nieminen. Nieminen pelasi jo 4-vuotiaana taitavasti tennistä. 11-vuotiaana hän voitti ensimmäisen Suomen mestaruutensa. Hän oli urheilullinen nuori mies ja harrasti useita eri lajeja. Yksi toisensa perään muut lajit kuitenkin väistyivät tenniksen tieltä ja siitä tuli hänen päälajinsa. Niemisen ammattilaisura lähti käyntiin vuonna 1999 hänen selvittyään junioreiden nelinpelin loppuotteluun Wimbledonissa parinsa kanssa. Todelliseen nousuun se pääsi kuitenkin vasta myöhemmin vuonna 2005 ja 14. tammikuuta 2006 hän saavutti ensimmäisen ATP-turnausvoiton. Se oli myös ensimmäinen kyseinen turnausvoitto koskaan suomalaisen pelaajan saavuttamana. Samana vuonna Nieminen nousi ATP-maailmanlistan sijalle 13, joka myös jäi hänen parhaimmaksi sijoituksekseen. Vuonna 2015 Nieminen aloitti viimeisen ammattilaiskautensa tenniksessä ja 9. marraskuuta samana vuonna pelattiin jäähyväisottelu Helsingin Hartwall Arenalla jota saapui katsomaan täysi halli yleisöä. Toinen mainittava suomalainen tenniksenpelaaja on Veli Paloheimo. Hän hallitsi kotimaisia kenttiä 80- luvulla voittaen yhteensä 8 Suomen mestaruutta. Näistä viisi pelattiin kaksinpelinä ja kolme nelinpelinä.

Paloheimo

Paloheimo edusti Suomea vuosina 1986-1992, jättäen tosin väliin vuoden 1991. Hänen paras sijoituksensa ATP-maailmanlistalla oli sija 48, lokakuussa 1990. Paloheimo pelasi jäähyväisottelunsa kesällä 2003 Suomessa, mutta jatkoi uraansa vielä muutaman vuoden sen jälkeen Saksassa. Uransa jälkeen hän on toiminut tennisopettajana sekä tenniskommentaattorina urheilukanaville. Nelinpelissä maailmalla mainetta on niittänyt Henri Kontinen. Hän nousi jopa nelinpelin ATP-maailmanlistan ykkössijalle huhtikuussa 2017. Nykyisin pelkkää nelinpeliä pelaava Kontinen on saavuttanut urallaan 22 ATP-turnausvoittoa. Monet tenniksen ammattilaiset, mukaan lukien Jarkko Nieminen, ovat kehuneet Kontista erittäin lahjakkaaksi ja monipuoliseksi pelaajaksi. 

Naisten ammattilaisurat

Kaikkien aikojen korkeimmalle sijoittunut naistennispelaaja Suomessa on Emma Laine. Vuonna 1986 syntynyt Laine oli innokas tenniksenpelaaja jo 5-vuotiaana osallistuttuaan pallokouluun jonka järjesti Lahden Verkkopalloseura. Ensimmäisen Suomen mestaruutensa hän voitti ollessaan 14-vuotias. Laine edusti Suomea vuodesta 2001 alkaen. Elokuussa 2006 hän saavutti maailmanlistan sijan 50 mikä jäi hänen korkeimmaksi sijoituksekseen. Tämän jälkeen Lainetta vaivasi pitkä sairastelukierre. Hän palasi kentille vuonna 2008, mutta sairaudet kuten olkapääleikkaus häiritsivät edelleen hänen uraansa eikä seuraavaa nousukautta enää nähty. Uransa hän lopetti vuoden 2019 huhtikuussa. Toinen menestynyt naistennispelaaja Suomessa on Piia Suomalainen. Hän on saavuttanut urallaan yhteensä 12 Suomen mestaruutta sekä ehti edustaa Suomea vuodesta 2002 vuoteen 2017, lukuun ottamatta muutamaa välivuotta. Maailmanlistan parhaimmaksi sijoitukseksi Suomalaisella jäi sija 356.

Nuoria lupauksia

Helsingin Verkkopalloseuran kasvatti, 20-vuotias Emil Ruusuvuori on pärjännyt erinomaisesti maailmalla. Marraskuussa 2017 hänen sijansa oli 4. junioreiden maailmanlistalla. Ruusuvuorta pidetään todellisena huippulupauksena ja ammattilaisuraan hänellä on kaikki edellytykset. Kilpailu ammattilaistasolla on kovaa, mutta tulemme varmasti kuulemaan enemmän tästä nuoresta lupauksesta tulevaisuudessa. Ruusuvuorta kaksi vuotta nuorempi Otto Virtanen on niin ikään yksi Suomen tulevaisuuden tennislupauksista. Tammikuussa 2019 Virtanen saavutti sijan 6 junioreiden maailmanlistalla. Nuoresta iästään huolimatta hän on jo osallistunut moniin kansainvälisiin turnauksiin hyvällä menestyksellä.

Patrik Niklas-Salminen

22-vuotias Patrik Niklas-Salminen aloitti tenniksen peluun jo 4-vuotiaana Tampereen tenniskeskuksessa. Hän pelasi ensimmäisen ammattilaisottelunsa vuonna 2013. Muutamaa vuotta myöhemmin Niklas-Salminen jätti kauden väliin nilkkavamman takia, mutta palasi kentille taas vuonna 2017. Hänen paras sijoituksensa ATP-maailmanlistalla on lokakuulta 2018 sija 424.