Suomalainen mäkihyppy

Lyhyesti esiteltynä, mäkihyppy on talviurheilulaji, jossa lasketaan suksilla alas jyrkkää mäkeä, jonka lopuksi hyppyristä ponnistetaan niin pitkälle kuin suinkin päästään.

Laji keksittiin Norjassa, jossa se on edelleenkin suurimmassa suosiossa. Myös Suomessa mäkihyppy on ollut alusta alkaen yksi suosituimmista urheilulajeista ja suomalaiset ovat niittäneet mainetta maailmanlaajuisesti, vertaansa vailla olevina mäkikotkina. Keski-Euroopassa, Pohjois- Amerikassa ja Japanissa laji otetaan myös varsin vakavasti. Suomen ensimmäiset kisat järjestettiin Katajanokan kalliolla vuonna 1899, mutta vielä tuolloin nimenä tunnetiin mäkihypyn sijasta mäenlasku. Ensimmäiset varsinaiset hyppyrimäet Suomeen saatiin Alppilaan ja Kajaaniin 1905. Mäkihypyssä tarkoituksena on pitkälle hyppäämisen lisäksi suorittaa mahdollisimman hallittu ja tyylikäs alastulo, josta saa myös pisteitä. Alkujaan mäkihypystä sai ainoastaan tyylipisteitä, mutta amerikkalaiset keksivät myöhemmin ottaa mukaan myös pituusmittauksen. Sittemmin pituushypystä tulikin kaikkein suosituin kilpailumuoto. Historian varrella ollaan kokeiltu useita erilaisia hyppytyylejä, ja haettu asentoa, jolla hyppääjä voisi venyttää lentoaan mahdollisimman pitkälle. Nykyään niin kutsuttu V- tyyli, on ehdottomasti suosituin hyppytapa ja siinä sukset levitetään lennon aikana v- kirjainta muistuttavaan asentoon, kannat yhdessä ja kärjet auki avattuina. Alastulossa suositaan telemark- tyyliä, jota pidetään tyylikkäimpänä. Tässä laskeutumistavassa jalkojen tulisi koskettaa maata hieman peräjälkeen, toinen jalka hieman toista edempänä. Menestyksekkäimmät suomalaiset mäkihyppääjät ovat Janne Ahonen, Matti Hautamäki ja edesmennyt Matti Nykänen.Janne Ahonen suoriutui kaksinkertaiseksi maailmanmestariksi henkilökohtaisissa kilpailuissa vuosina 1997 ja 2005. Hän on myös viisinkertainen voittaja Keski- Euroopan mäkiviikoilla sekä kahdesti maailmancupissa. Myös joukkuekilpailuissa Ahonen on hypännyt maailmanmestariksi jopa kolmesti. Hänet on valittu kauden 2017-2018 Suomen mäkihyppymaajoukkueeseen, vaikkakin alkujaan hänen aikeensa oli eläköityä jo vuonna 2008. Matti Hautamäki sen sijaan on jo lopettanut ammattilaisuransa, mutta ehti aktiivisina aikoinaan muun muassa nousta olympiamitalistiksi sekä kertaalleen maailmanmestariksi vuonna 2003. Palkintokoroketta mies ehti kuluttaa yhteensä jopa 38 kertaa uransa aikana. Hänellä oli myös mitkään hallussaan Suomen ennätys, pituudella 235,5 metriä. Se tosin menetettiin Janne Happoselle vuonna 2011. Hautamäen nykyinen ammatti on veturinkuljettaja. Maailman menestyneimmän mäkihyppääjän titteliä piti hallussaan vuonna 2019 menehtynyt Matti Nykänen. Olympiakultaa Nykänen voitti neljästi, maailmanmestaruuden kuudesti ja Suomenmestaruuden kaikkiaan hurjat 13 kertaa. Yhteensä 76 kertaa uransa aikana hän nousi palkintokorokkeelle ja hänen mukaansa on nimetty jopa hyppyrimäki Jyväskylässä. Miehen fyysinen terveydentila alkoi tuottaa ongelmia pitkään jatkuneen hyppäämisen tuloksena ja ammattiura alkoi hiipua jo vuonna 1990. Myöhemmin Nykänen teki esimerkiksi uraa laulajana sekä päähahmona itsestään kertovassa tv-sarjassa ja dokumenttielokuvassa.

Tilanne tänä päivänä

Nykymäkihyppy ei Suomen osalta ole tällä hetkellä kovin imartelevalla pohjalla. Kauas on tultu suomalaisen mäkihypyn kulta-ajoista ja moni onkin varsin huolissaan, onko mäkihyppy jopa kuolemassa sukupuuttoon maassamme?Lajin taso sekä harrastajamäärät ovat romahtaneet huomattavasti eikä uusia lupauksia juuri ole näköpiirissä samoissa määrin kuin oli 10-15 vuotta sitten. Suomen A-maajoukkueella on tällä hetkellä ainoastaan neljä hyppääjää ja B- joukkueellakin vain viisi.Syyksi lajin surulliseen hiipumiseen uskotaan olevan useita. Yksi merkittävimmistä on yhteistyösopimusten päättymisen aiheuttamat taloudelliset ongelmat. Lajin vuosittainen budjetti vain varjo aiempien vuosien rahoituksesta, eikä varoja ole riittävästi siihen nähden, paljonko lajiin tulisi näinä päivinä satsata, jotta se saataisiin uudelleen elvytettyä. Kerrotaan myös, että suomalaisten huippujen niittäessä mainetta maailmalla, jäi nuorisotyöhön panostaminen liian vähäiselle eikä valmennukseen panostettu riittävästi. Myös valmentajien kanssa on ollut monenlaista ongelmaa ja he ovat saaneet varsin murskaavaa kritiikkiä osakseen. Yleisesti voidaan ajatella, että suomalaiselta mäkihypyltä puuttuu tällä hetkellä selkeä suunnitelma ja johtamismalli sekä riittävän auktoriteetin omaava, periksiantamaton valmentaja. Myös rahavirrat tulisi taas saada auki ja välineistö kuntoon. Lajin suhteen jaksetaan tosin myös pysyä toiveikkaana ja moni uskoo, että pohjakosketuksen jälkeen päästään takaisin palkintokorokkeille.

Tilanne tänä päivänä