Suomalainen mäkihyppy

Lyhyesti esiteltynä, mäkihyppy on talviurheilulaji, jossa lasketaan suksilla alas jyrkkää mäkeä, jonka lopuksi hyppyristä ponnistetaan niin pitkälle kuin suinkin päästään.

Lue lisää

Matti Nykänen – mäkihyppääjälegenda

Matti Nykänen oli Suomen kaikkien aikojen legendaarisin mäkihypääjä, jota on kutsuttu mäkikotkaksi. Hän on myös tullut urheilijana ja mäkihypyn olympiavoittajana kansainvälisesti tunnetuksi ja suomalaiset pitävät kansallisena ylpeytenään. Loistavan urheilijan uran lisäksi hän on kirjoittanut aforismeja ja esiintynyt laulajana. Ennen kaikkea hän on ollut kuitenkin urheilija, josta on tullut idoli ja esikuva monelle suomalaiselle.

Lue lisää

Suomalaiset urheilulegendat

Meille suomalaisille urheilu on meitä kansallisesti yhdistävä tekijä. Kun Suomi voittaa kultaa, koko maa iloitsee ja ”torilla tavataan”. Hyötyliikunnan merkitys on myös tiedostettu yhteiskunnassamme, koko kansa liikkuu jossain muodossa, oli laji sitten perinteistä sauvakävelyä tai murtomaahiihtoa tai sitten jotain villimpää ja uudempaa kuten zumbaa tai kalliokiipeilyä. Lue lisää

Keppiheppailu on suosittu harrastus Suomessa

Noin 10 000 ihmistä, joista suurin osa on 10 – 18 -vuotiaita, arvioidaan olevan keppihevosharrastajien joukossa Suomessa. Keppihevosharrastus on urheilulaji, jossa keppihevosella ratsastetaan esteradalla aivan kuin oikealla hevosella. Keppihevosurheilun kilpailut jäljittelevät perinteisiä hevosurheilutapahtumia.

Lue lisää

Kimi Räikkönen liittyy Sauberiin vuonna 2019

Kimi Räikkösen nettoarvo paljastuu kun F1 tähti vahvistaa siirtyvänsä Sauberin tiimiin vuonna 2019. Suomalainen Formula 1 kuski ja vuoden 2007 maailmanmestari Kimi Räikkönen jättää Ferrarin jo toisen kerran vuoden 2018 kauden lopussa ja palaa Sauberin talliin, josta hänen F1 matkansa alkoi. Räikkönen, joka tunnetaan Icemaninä hänen äärimmäisen lyhyiden haastatteluvastaustensa ansiosta, liittyi Sauberin tiimiin vuonna 2001, jolloin hänellä oli vain 23 rallia takanaan mutta hänestä on sittemmin tullut kaikkien aikojen yhtenäisin Formula 1 -kuski, ja voitti Drivers’ Championshipin vuonna 2007, päihittäen Lewis Hamiltonin yhdellä pisteellä. Räikkösen nykyinen tiimi Ferrari ilmoitti syyskuussa 2018, että Räikkönen lähtee Sauberin joukkueeseen kahden vuoden sopimuksella. Lue lisää

Viisi salaisuutta, jotka tekevät suomalaisista rallikuljettajista maailman parhaita

Toyotan Esapekka Lappi on viidestoista suomalainen, joka on voittanut World Rally Championship -kilpailun. Hänen menestyksensä ansiosta suomalaisille kuljettajille on nyt kerääntynyt yhteensä 177 maailman rallivoittoa. Ranska on vielä suomen edellä 185 voitolla, enimmäkseen Loebin ja Ogierin ansiosta. Mutta mikä tekee suomalaisista niin hyviä rallissa? Kuten jäisessä pohjolassa on sanontana: ensimmäiseksi tullaksesi sinun on ensin oltava suomalainen. Mutta heidän menestykseensä takana on varmasti oltava jotain muutakin. Joten lähdimme saunan syvyyksiin mietiskelemään, mikä tekee suomalaisista lähes lyömättömiä rallissa, ja löysimme viisi tarkkaan vartioitua salaisuutta, jotka tekevät suomalaisista niin erikoisia.

Lue lisää

Hanna-Maria Seppälä – “Oli siistiä tehdä hieman historiaa”

Hanna-Maria Seppälä on tunnettu suomalainen uimari ja hän edusti Suomea olympialaisissa vuosina 2000, 2004, 2008, 2012 ja 2016. Tässä hän kertoo olympiakokemuksistaan ja miltä tuntui tehdä historiaa Lontoossa 2012, ensimmäisenä naisena joka kantoi suomenlippua aloitusseremoniassa.

Lue lisää

Maailman parhaiden jalkapalloilijoiden lista on täynnä legendoja

Maailman parhaan jalkapalloilijan tittelistä riittää mielipiteitä, mutta nämä kymmenen tuntuvat olevan aina kärkisijoilla. Eivätkä syyttä. Listasta näkee, kuinka jalkapallon huippunimet ovat jääneet elämään, mutta toisaalta lajissa on upeita nuoria toivoja, jotka ovat jo nyt näyttäneet kyntensä.

Lue lisää

Mika Häkkinen teki urallaan suomalaisen moottoriurheilun historiaa

Suomalaisen moottoriurheilun historian tähtihetkiin kuuluvat ehdottomasti Mika Häkkisen voittamat F1-mestaruudet vuosina 1998 ja 1999, jotka koskettivat koko Suomen kansaa. Kisojen jännittävyyttä lisäsi se, että Häkkinen kamppaili mestaruudesta molemmilla kerroilla viimeiseen osakilpailuun asti ja ratkaisua jouduttiin Suomessa odottamaan aikaeron takia neljään tai viiteen asti aamulla. Voittojen myötä jännitys kääntyi suomalaisia yhdistäviksi historiallisiksi kokemuksiksi.

Lue lisää

Toni Kohonen on maailman paras pesäpallon pelajaa

Pesäpallon supertähti Toni Kohonen on mahdollisesti kaikkien aikojen paras pesäpallon pelaaja. Kohonen pelaa lukkarina. Hänen uransa alkoi Kiteeltä vuonna 1993 ja uralle on mahtunut mm. 10 Suomen mestaruutta, viisi SM-hopeaa ja yksi SM-pronssi. Vuoden lukkariksi Kohonen on valittu 13 kertaa ja joka vuosi hänen maineensa voittamattomana pelaajana vain vahvistuu. Vuonna 2015 Kohosesta tuli eniten Superpesisotteluita pelannut pelaaja. Hänen ammattilaisuransa aikana Kohoselta ei ole jäänyt yksikään ottelu väliin loukkaantumisen takia. Tällä hetkellä Kohonen pelaa Sotkamon Jymyssä.

Lue lisää